Pitkä talvi on takana ja lämmenneet ilmat houkuttelevat kiireettömään joutilaisuuteen. Miltä tuntuisikaan raikas ilma keuhkoissa, jotka ovat tuntikausia hengittäneet työpaikan koneellisesti suodatettua sisäilmaa? Miltä tuntuisikaan auringon lämpö kasvoilla, jotka ovat jähmettyneet kiireen ja stressin keskellä kivikoviksi?
Tälle mielikuvataivaalle lipuu usein tumma pilvi. Miljoona asiaa on kesken, eikä omatunto (tai kello) anna pienintäkään lupaa astua toimiston ovesta ulkoilmaan. Työt on tehtävä, ja juuri nyt on kenties käynnissä projekti, jonka eteneminen on ollut erityisen hidasta ja kaikin puolin takkuista. Mieli ei tunnu tuottavan kirveelläkään luovia ajatuksia, joilla työ saatettaisiin maaliin tavalla, joka on innovatiivinen, puhutteleva, pysäyttävä ja oivaltava. On siis unohdettava joutilas käyskentely ulkona kesken työpäivän. On vain taas purtava hammasta ja keskityttävä työhön – vaikka väkisin. Enhän minä laiska ole!
Tee ajattelu toisin
Opittu ajattelumalli, joka on kenties tuonut vuosien varrella timanttisia ideoita ja heruttanut hunajaisia arvioita voikin toisinaan olla kahlehtiva. Opitut mallit tuovat ajatteluumme odotuksia, joista olemme itse eniten vastuussa. Odotamme, että asiat tapahtuvat yhtä hyvin ja samaan tapaan kuin ennenkin ja tuskastumme, jos ajatukset eivät tahdokaan mennä odotettua rataa. Odotamme, että saamme esittää muille taas jotain sellaista, mistä saamme kehuja ja hetkellistä huumaa. Unohdamme, että virheet ovat sallittuja ja että vähempikin on usein riittävää. Koska olemme oppineet jonkin tavan toimia, teemme liian helposti vanhaa toistavaa jälkeä.
Emme oikein osaa ajatella uudella tavalla.
Tuskastuminen ajatustyön tahmaisuuteen voi toisinaan pakottaa aivot toimimaan tehostetusti ja saattamaan työn sopivaan päätökseen, mutta useammin se vain hankaloittaa tilannetta entisestään. Joskus tuntuu siltä, että asiat olisi syytä räjäyttää atomeiksi ja aloittaa alusta. Mutta siinäpä saattaakin itse asiassa piillä koko haasteen ratkaisu!
Pysähdy
Lakkaa pyörittämästä samaa ajatusten takkupalloa pääsi sisällä. Yritä unohtaa, mitä olet tekemässä ja kuulostele, mikä on vointisi ja jaksamisesi juuri nyt. Jos kiristää, yritä rentoutua. Katso ulos ikkunasta ja tutki tietoisesti erilaisia ulkona näkyviä asioita. Minkä värisiä ne ovat? Kuuluuko niistä jokin ääni? Millainen niiden rakenne tai pinta on? Miten ne toimivat ja mihin ne on tarkoitettu? Kuka tai mikä hyötyy asioista, mitä ulkona näet? Mikä on sinun suhteesi juuri johonkin tiettyyn näkemääsi asiaan? Mihin ihmiset ovat matkalla? Mikä näkemäsi yksittäisen ihmisen tarina mahtaa olla?
Kun saat ajatukset toisaalle ja keskityt johonkin näennäisen tyhjänpäiväiseen asiaan, huomaat pian, että mielesi hidastuu ja hiljenee. Keho rentoutuu, aistit herkistyvät ottamaan vastaan erilaisia ärsykkeitä. Jostain tulee jokin ääni tai tuoksu, jokin asia tuntuu konkreettisesti sormenpäissä. Mieleen alkaa ehkä tulla sanoja, joitain irrallisia asioita ja niiden yhteyksiä. Mietit ehkä, mikä liittyy mihinkin ja kytket asioita äsken ulkona näkemiisi. Herääkö jokin uusi ajatus? Keskity siihen ja yritä saada siitä kiinni. Miten sen voisi liittää tekeillä olevaan työhösi?
Luova kaaos paperilla
Joskus mieli ei tahdo pysähtyä työympäristössä, vaikka miten hallitsisi teorian tasolla mindfullnessin ja rentoutumistaidot. Joskus edellä mainitun tietoisen hidastamisen lopputulos on se, että fokus tekeillä olevaan työtehtävään katoaa, ja työtä on hankala aloittaa uudelleen. Se voi kuitenkin olla hyväkin asia, sillä näin joudumme puhtaan pöydän äärelle tahtomattamme. Uudet ajatukset ja astetta rentoutuneempi mieli tuovat uudenlaista vapautta tekemiseen.
On olemassa erilaisia metodeja kadonneen luovuuden löytämiseksi, ja yksi niistä on tajunnanvirran hyödyntäminen. Sitä voi harjoittaa esimerkiksi niin, että yrittää kirjoittaa paperille kaiken, mitä mielessä liikkuu. Yksittäiset ohikiitävät asiat ovat tässä tavassa ihan yhtä tärkeitä kuin pitkälle viedyt mieleen jäänet oppikirjalauseetkin. Ei ole väliä, miten sanat paperille asettuvat, sillä niiden tulkinta voi havahduttaa löytämään juuri sen kadonneen kipinän, mitä olet ollut vailla työsi suvantovaiheessa. Kunhan kuuntelet, mitä mielesi kertoo ja kirjaat kaiken paperille. Lopulta edessäsi on mielesi mind map, joka ei ehkä kerro selvin sanoin mitään, mutta herättänee ainakin kysymyksiä.
Miksi juuri nämä asiat pulpahtivat pinnalle juuri tässä hetkessä?
Tällaista tajunnanvirtakirjoittamista käyttävät monet ammattikirjoittajat etsiessään aiheita ja näkökulmia. Metodi on tuttu muun muassa monille sanoittajille, jotka etsivät säkeistöjen välisiä yhteyksiä, kielikuvia ja loppusointuja. Usein tällainen ”automaattikirjoitus” tuottaa täysin absurdin tarinan, jolla ei äkkiä katsottuna ole minkäänlaista punaista lankaa tai järkeä. Se taas voi avata kokonaan uusia idea-arkkujen kansia, joista on hyvä ammentaa moniin projekteihin näkökulmaa!
Uusi työympäristö, uudet ajatukset
Yksi monille toimiva tapa löytää ajatteluun luovuutta on vaihtaa maisemaa. Uusi ympäristö ruokkii mielikuvitusta, sillä sen aistiärsykkeet ovat ennalta arvaamattomia. Tämä ei toki ole jokaiselle hyvä tapa löytää uutta kulmaa luovaan työhön, mutta kokeilemisen arvoinen se ainakin kertaalleen on. Kun joudut tekemään uudessa ympäristössä työpisteesi uusiksi ja mukautumaan sen asettamiin rajoihin, joudut tarkastelemaan itseäsi hieman ulkopuolelta. Mikä on suhteesi muihin paikallaolijoihin, vai onko siellä muita lainkaan? Mikä eroaa siitä, mihin olet työympäristössäsi normaalisti tottunut? Mikä on paremmin tai huonommin? Voisiko uutta ympäristöä muokata paremmin työhösi sopivammaksi?
Mielesi joutuu sopeutumaan erilaisiin ääniin, ihmisiin ja näkymiin. Tuttu ja turvallinen työympäristö on salaa ohjaillut ajatuksiasikin tuttuja ja turvallisia reittejä pitkin, mutta nyt ajatusten on löydettävä uusi polku. Se, mikä ennen on ollut automaattisesti tapahtuvaa ja odotettua, onkin nyt jotakin, mihin ei osaa oikein suhtautua, kun siitä ei vielä tiedä mitään. Mieli luo helposti vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja, joista voi löytää uusia asioita hyödynnettäväksi työssä.
Uusi ympäristö voi rentouttaa ja hidastaa. Se voi tuoda yhtäkkiä mieleesi asioita, joita voit yrittää sovittaa avaimina mielesi lukkoihin. Uusi ympäristö ikään kuin mahdollistaa vapaamman, rutiineista irrallisen ajattelun, sillä aivosi joutuvat sopeutumaan moniin uusiin asioihin keksien uudenlaisia tapoja suoriutua tehtävistään.
Lapsen uteliaisuudella uusiin innovaatioihin
Kuten tiedämme, lapsen ajatuksissa mikään ei tunnu olevan mahdotonta. Jos jotakin puuttuu, se tehdään käsillä olevista asioista muotoilemalla. Toimivuus hoidetaan lopullisesti mielikuvituksella ja itse asiaan päästään turhia murehtimatta. Maasta löytynyt keppi voi olla lohikäärme, taikasauva tai vaikka ase, jolla torjutaan naapurin ikäviä otuksia valtaamasta omaa turvallista valtakuntaa.
Mitä aikuisella olisi opittavaa lapsilta? Uteliaisuus elämää, maailmaa ja asioita kohtaan on lapsilla loputonta. Aikuisenkin olisi hyvä usein vain keskittyä ihmettelemään maasta löytynyttä keppiä ja pohtia sitä, mihin kaikkeen sitä voisi hyödyntää. Mihin se keppi olisi sellaisenaan sopiva? Millaista muokkausta se vaatisi, jotta sitä voisi käyttää kotona tai työssä johonkin tarkoitukseen? Mitä kepillä voisi saavuttaa tai mitä sillä voisi torjua? Mitä mielikuvia keppi herättää tai mille se voisi olla metafora työkontekstissa?
”Luovuus on vapauteen ja älykkyyteen liittyvää kykyä nähdä uusia asiayhteyksiä, kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä, tekniikoita ja intuitiota sekä kykyä etääntyä tavanomaisista ajatusradoista.” Näin sanoo Wikipedia kysyttäessä luovuudesta. Nyt, kun mietimme lasta ja maasta löytynyttä keppiä, näemme, että lapsi on erityisen vapaa ja älykäs. Lapsen ajattelua eivät sido vuosikausien tottumukset, rutiinit, epäonnistumisten seuraukset tai rajoittavat puheet. Lapselle kaikki on mahdollista.
Epäonnistuminen on väistämätöntä, kun uusia asioita kokeilee, mutta epäonnistuminenkin ruokkii luovuutta. Jos jokin asia ei suju, on luonnollista kokeilla sitä hieman toisella tavalla. Uuden tavan keksiminen taas on luova ajatteluprosessi.
Kesälomaillen luovaksi
Suurin osa pääsee nauttimaan kesällä lomasta. Silloin toivottavasti ei tarvitse kovin paljon antaa ajatuksissa tilaa työasioille. Toisilla tosin vastuu painaa lomallakin, jos vaikka on yrittäjä tai muuten vastuullisessa asemassa työssä, jota muut eivät voi hoitaa turvallisella tavalla. Kesälomaa voi silti hyödyntää rentoutumiseen ja mielen keventämiseen, vaikka työasioita olisikin tarpeen ajatella.
Jos sinulla on ilo viettää lomaa lasten kanssa, seuraa heidän tekemisiään keskittyneesti. Miten he käyttävät tavaroita ja miten esimerkiksi hahmottavat asioita paperille piirtäessään? Huomaatko, että omaa ajatteluasi kahlitsevat opitut asiat, tottumukset, kokemukset onnistumisista ja epäonnistumisista tai muiden sanat, joita pidät ehdottomina totuuksina? Lasten maailmassa näitä asioita ei vielä liikaa ole olemassakaan, ja siksi on erityisen antoisaa laskeutua sinne tutkimusmatkalle. Anna lasten ohjata sen maailman tapahtumia. Siellä ei ilman luovuutta pärjää ensiaskelia pidemmälle.
Kokeile lomalla jotakin uutta tapaa asiassa, mikä on sinulle läpeensä tuttu.
Aja eri reittiä kauppaan tai ystävälle. Kulje eri tavalla sinne. Mitä näet ja koet matkalla? Kokeile grillata jotakin uutta tuotetta. Aja pihanurmikko eri suuntaan kuin yleensä. Istahda pidemmäksi aikaa johonkin, missä et tavallisesti istuisi. Miltä siinä tuntuu? Mitä siitä kulmasta näkyy, ja miten se eroaa siitä, mitä normaalisti niillä paikkeilla näet?
Luovuutta voi harjoittaa erinomaisesti mökkeillessä, riippukeinussa, veneillessä ja rannalla maatessa. Keskity kiukaan sytyttämiseen, tuleen ja lämpöön. Kuuntele aaltojen ääniä, lintujen kaukaisia huutoja, kaislojen havinaa. Katsele pilviä taivaalla. Mitä mielikuvia, muistoja ja haavekuvia näkemäsi ja tuntemasi asiat herättävät? Luovuutta harjoittaessa on hyvä pitää jotakin muistiinpanovälinettä mukana, ja hajanaisia uusia ajatuksia kannattaa kirjoittaa ylös aktiivisesti. Älä ota kuitenkaan paineita tai suorita. Jos ajatuksia ei sinkoile, voi vain olla niin, että olet lomalla ja aivosi lepäävät!
Mielen lepo on kesälomalla aivan yhtä tärkeää kuin kehon palautuminen. Mitä enemmän saat lomalla mielelle lepoa, sitä aktiivisemmin ja vapaammin se jälleen työasioihin palattuaan toimii. Ajatus kulkee vapaana ja mieli keksii uusia yhteyksiä, ideoita ja tarinoita. Se toimii siis luovasti.
Hyvää kesää ja mukavaa joutoaikaa!