quotemark

We do it together,
Otherways.

Jarkko Saari tiiliseinän edessä 5K paita päällä

Jarkko Saari

Ihmissuhde- Ja Vuorovaikutustaitovalmentaja,
Työyhteisö-Fasilitaattori

Olen Saaren Jarkko, mutta tottelen sujuvasti Jake lempinimeä. Lempinimen sain jo pienenä legendaarisen nyrkkeilijä Jake La Mottan mukaan. Ehkä se kuvasi sähikäistä luonnettani jo silloin.

Suurin saavutukseni on kolme upeaa lasta, joiden toivon päätyvän elämässään juuri niin korkealle kuin he ikinä ponnistelevat.

Minua on kuvattu vuosien saatossa sanoilla luja, mutta lempeä. Allekirjoitan tämän kuvauksen itsestäni. Mottoni onkin, että ”vaatiminen on kunnioittamista”. Kunnioitetaan toisiamme ja yhteisesti luotuja pelisääntöjä, eikä myöskään hukata valtavaa henkilökohtaista potentiaaliamme alisuoriutumalla. Uskon jokaisen yksilön sisäiseen kyvykkyyteen, mutta joskus ihmisen oma usko itseen on päässyt horjumaan. Etsitään se yhdessä uudelleen. Tähän käy myös slogani ”Me tehdään yhdessä toisin.”

Toisintekijä -

Jarkko Saari

Valmentajana ja fasilitaattorina minun alueitani ovat:
  • Ihmissuhde ja vuorovaikutustaidot
  • Tiimien toiminnan kehittäminen ja yhteenkuuluvuuden lisääminen
  • Esimiestyön ja johtamisen kehittäminen ihmisten johtamisen näkökulmasta
  • Johtoryhmävalmennukset
  • Asiakaspalvelu ja kohtaaminen
  • Neuvottelutaidot
No mitä erityistä minä sitten tuon työyhteisöihin?
  • Ihmisten persoonien moninaisuuden näkyväksi ja hyödynnettäväksi tiimeissä, asiakaspalvelussa, myynnissä ja johtamisessa
  • Innostavan ja motivoivan valmentajan, joka saa ihmiset mukaan
  • Työvälineitä dialogiin ihmisten välille ja siten paremman työilmapiirin sekä tuloksellisemman toiminnan
  • Ihmisten valmentavaan johtamiseen työvälineitä sanomalla johtamisen sijasta
  • Valmentavan työotteen kautta sitoutumista ja tuloksellisempaa toimintaa
Millainen olen ihmisenä (luonne)
  • Dynaaminen, mutta myös rauhallinen
  • Toimeenpanija
  • Sosiaaliseksi kuvattu
  • Jämpti ja samalla luotettava
  • Oikeudenmukainen
  • Ahkera, että voin toisessa kohtaa ansaitusti laiskotella
  • “Sanansa mittainen mies”
Työmenetelmät, joita käytän ja sovellan asiakaskohtaisesti:
  • Vuorovaikutukseen ja dialogisuuteen perustuva kohtaaminen
  • Ratkaisukeskeisyyden menetelmät
  • Toiminnallisuus niin sisällä kuin ulkona
  • Käyttäytymisanalytiikka ihmisten moninaisuuden sanoittajana Everything DiSC®-työtyylianalyysi
  • Stressi ja hallintavoimavarat™-profiili
  • Toimiva työyhteisö- kysely ja analyysi
  • Erilaiset palautemittaukset esim. 360⁰
Koulutukset
  • Ratkaisukeskeinen terapeutti, 2019
  • Sosionomi (AMK), 2010
  • Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto, 2006
  • Turvallisuusalan koulutus ja voimankäyttö, 1994
  • Rakennusalan koulutus/ kirvesmies, 1988.
Lisäkoulutukset
  • DISC – työtyyli ja vuorovaikutusvalmentajakoulutus, Helsinki 2015
  • Aikuiskasvatustieteiden aineopinnot, Jyväskylän yliopisto 2015
  • Ratkaisukeskeiset psykoterapeuttiset valmiudet (30 op), Helsinki 2015
  • Psykologian opintoja avoimessa yliopistossa, Jyväskylän yliopisto 2014
  • Kasvatustieteiden appro (25 op), Tampereen yliopisto 2012
  • Pro Management Camp -johtamisen koulutus, 2009
  • PART – kouluttajakoulutus väkivalta- ja uhkatilanteiden kohtaamiseen ammatillisessa asiakastyössä, 2004
  • Myynnin ja markkinoinnin koulutuksia useita vuosina 1993–1997
Työkokemus

Työhistoriani ja kokemukseni on pitkä kuin nälkävuosi. Kokemukselliset vuodet yhteenlaskettuna on niin paljon, että minun pitäisi olla jo ”100-vuotias”. Olen touhunnut siis vuosien saatossa paljon töitä päällekkäin ja hyvin usein kahta tai jopa kolmeakin työtä päällekkäin. Intohimo erilaisia uusia asioita kohtaan on vaan ollut niin voimakasta aina ja se näkyy myös työhistoriassa.

  • Kirvesmies 10 v
  • Myynti 5 v
  • Turvallisuusala 16 v
  • Sosiaali- ja lastensuojeluala 15 v
  • Puoliammatillinen muusikko 24 v
Harrastukset ja kiinnostuksen kohteet

• Musiikki on suuri intohimo niin kuuntelun kuin soittamisenkin suhteen
• Voimailu ja kamppailu-urheilu ovat olleet lähellä sydäntäni jo 12-vuotiaasta
asti, kun astuin ensimmäisen kerran salin hämärään isäni kanssa
• Tykkään touhuta nuorten urheilijoiden maailmassa taustahahmona
futiksessa ja säbässä
• Jatkuva kouluttautuminen ja uusien asioiden oppiminen kutkuttaa
kivasti mieltä
• Intohimoinen ihmisten tutkija