Olen Annina. Nimeni olen saanut isäni laulaman Oskar Merikannon kappaleen mukaan. Asun perheeni kanssa Lahdessa, piipahdan välillä mökillämme Vaaniassa tankkaamassa luontoenergiaa ja olen kotoisin iloisten ihmisten Lappeenrannasta. Intohimoni on uuden oppiminen ja jatkuva kehittyminen elämässä, nauttia ja oppia elämän valoista ja varjoista. Uskon vahvasti siihen, että jokaisella meillä on oikeus ja mahdollisuus olla onnellisia siinä mitä teemme.
Minua kuvaillaan empaattiseksi esteetikoksi ja hyväksi kuuntelijaksi. Rakastan tavata ihmisiä, inspiroitua ja inspiroida, ilon ja positiivisuuden kautta. Työssä minua kuvataan business-henkiseksi, tavoitteelliseksi, motivoivaksi ja energiseksi. Intohimonani on leadership, ihmisten potentiaali ja kehittyminen monimuotoisessa, avoimessa ja luottamukseen rakentuvassa työyhteisössä. Olen saanut positiivista palautetta myös strategisesta kokonaisuuksien hahmottamisesta.
Minulla on yli 16 vuoden esimieskokemus kansainvälisestä vähittäiskaupasta Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Olen toiminut 20 vuoden ajan erilaisissa vastuutehtävissä operatiivisen myynnin, asiakaslähtöisyyden ja business-neuvotteluiden parissa sekä laajentumisstrategian suunnittelussa, toteuttamisessa ja tuloksista vastuullisena. Esimieskokemukseni mahtuu muun muassa muutosjohtamista, eri alojen asiantuntija tiimien johtamista nopeatempoisessa ja muuttuvassa ympäristössä sekä hybridijohtamista monimuotoisessa työyhteisössä. Olen myös toiminut mentorointitehtävissä vapaaehtoistyössä.
Saimaa University of Applied Sciences, 1995-1999, Yritystoiminnan tradenomi (BBA)
University of Eastern Finland, Avoin Yliopisto, Työ- ja organisaatiopsykologian perusopinnot (25 op) vuonna 2021
University of Eastern Finland, Avoin Yliopisto, Työ- ja organisaatiopsykologian aineopinnot (35 op) käynnissä vuonna 2022
-lukeminen aina businesskirjallisuudesta elämänkertoihin
-mökkeily ja siellä erityisesti auringonlaskun tuijottelu ja haaveilu
-estetiikan ja tunnelman luominen: ”elämä on liian lyhyt epäesteettisiin valintoihin visuaalisesti maailman kokeville”
Hämeenkatu 9 A, U krs, 15110 Lahti
www.toisintekijat.fi
puh. 045 8523 707
info@toisintekijat.fi